EMMA-Saastamoinen Curatorial Fellowshipin ensimmäinen fellow, Shohreh Shakoory, on saattanut tutkimuksensa päätökseen. Tuloksena on kiehtova artikkeli, joka seuraa Shakooryn tutkimuksellista intuitiota.
Eija-Liisa Ahtila, Horizontal, 2011. Saastamoisen Säätiön Taidekokoelma © Ari Karttunen / EMMA
Berliinissä työskentelevä iranilaissaksalainen tutkija, taidehistorioitsija ja kuraattori Shohreh Shakoory aloitti tutkimustyönsä syyskuussa 2025 EMMA-Saastamoinen Curatorial Fellowship -ohjelman ensimmäisenä fellowna. Hänelle tarjottiin kuuden kuukauden fellowshipin ajaksi pääsy lähes 3 000 teoksen taidekokoelmaan ja vapaus seurata omaa tutkimuksellista intuitiotaan.
Hänen artikkelinsa, Maailman kanssaolemisesta: Relationaalinen kuratointi käytäntönä, on nyt julkaistu Emma Zonessa. Se on aito kuraattoriajattelun teos, joka kysyy, miten taide suhteutuu maailmaan ja miksi tuo kysymys on tärkeä juuri nyt.
Shakooryn viitekehys on relationaalisuus, filosofinen ajatus siitä, ettei mikään ole olemassa eristyksissä, vaan ainoastaan suhteessa ja kietoutuneena kaikkeen muuhun. Käsite juontuu paitsi länsimaisesta kriittisestä teoriasta myös alkuperäiskansojen kosmologioista ja postkoloniaalisesta ajattelusta, jota Shakoory käsittelee sekä älyllisellä tarkkuudella että aidolla uteliaisuudella. Karen Baradin, Donna Harawayn, Édouard Glissantin ja Bruno Latourin ajatteluun nojaten hän kulkee Saastamoisen säätiön taidekokoelman läpi kuin elävässä tarinassa, jäljittäen lankoja, jotka yhdistävät teoksia sukupolvien, maantieteen ja mediumien yli.
Kuten hän itse kirjoittaa:
” Kokoelman lukeminen relationaalisesti ei näin ollen ole pelkkä akateeminen harjoitus, vaan eettinen orientaatio – tapa säilyttää vastuullisuus niiden historian, materian ja merkityksen solmukohtien suhteen, joissa me kaikki olemme kietoutuneina.”
Sasha Huber, Sea of the Lost, 2016. © Ari Karttunen / EMMA
Artikkeli lukee kokoelmaa tarkasti ja anteliaasti.
Eija-Liisa Ahtilan monikanavaisia installaatioita tarkastellaan haasteena yhden, objektiivisen näkökulman fiktiota kohtaan. Pierre Huyghen veistos upotettuna akvaarioon elävien meritähtien kanssa, Abyssal Plane, muuttuu meditaatioksi siitä, kuinka taideteos on olemassa ja tuottaa merkityksiä ilman inhimillistä katsojaa. Jenna Sutelan bakteeripohjainen neuroverkko, Jani Ruscican pakonomaiset typografiset kehot, Charlie Prodgerin päiväkirjamainen videoessee, Lynn Hershman Leesonin digitaaliset persoonat, Sasha Huberin nidotuista hakasista muodostuva vene kolmiokaupan keskiosuuden uhrien muistoksi sekä Dzamil Kamangerin helmikoruin koristelut passit, jokainen teos on luettu tarkkuudella ja huolella, ja jokainen valaisee jotain kokoelmasta kokonaisuutena.
Artikkelin viimeinen jakso on ehkä sen voimakkain. Shakoory keskittyy kahteen teokseen, jotka istuvat historiallisen trauman kanssa sitä ratkaisematta.
Sasha Huberin teos The Sea of the Lost (2016), puinen veneen muotoinen veistos, jonka pinta on peitetty tuhansilla metallihakasilla noin kahden miljoonan kolmiokaupan keskiosuudella menehtyneen orjuutetun afrikkalaisen muistoksi, sekä Dzamil Kamangerin teos The Russian Empire Passport (2016), yksi sarjasta huolellisesti helmillä koristeltuja passeja, jotka kyseenalaistavat rajojen, imperiumien ja kuulumista määrittelevien byrokraattisten järjestelmien legitimiteetin.
Molemmat teokset, Shakooryn mukaan, lavastavat kehoja niiden poissaolon kautta. Kumpikaan ei tarjoa sovintoa tai helppoa toivoa, vaan tavan pysyä haavan äärellä, rakentaa murtumasta käsin, ja luoda sukulaisuutta juuri niiden repeämien yli, jotka oli suunniteltu eristämään.
Édouard Glissantin kreolisaation ja erranttiuden teoriaan nojaten Shakoory osoittaa, kuinka nämä teokset antavat muodon identiteeteille, jotka ovat moninkertaisia, dynaamisia ja juurtuneita suhteeseen ja identiteeteille, jotka on taottu siirtymisen, trauman ja pyyhkimistä kieltäytymisen kautta.
Shakoory tarjoaa metodologian ja lähestymistavan kokoelmaan, joka kysyy miten ne suhteutuvat omiin materiaaleihinsa, niihin kohtaaviin kehoihin, kantamiinsa historioihin ja kuvittelemiinsa tulevaisuuksiin.
Hän ottaa vakavasti ajatuksen, että taide on aina tilanne, jossa kehot, teknologiat, historiat ja tiedon muodot kohtaavat ja neuvottelevat.
Shohreh Shakoory. © Ari Karttunen / EMMA
Shohreh Shakoory on iranilais-saksalainen tutkija, taidehistorioitsija ja kuraattori. Hän on suorittanut taidehistorian kandidaatin tutkinnon Roomassa ja valmistunut kuvataiteen maisteriksi Bauhaus-yliopistossa Weimarissa. Parhaillaan hän tekee väitöskirjatutkimusta Hampurin kuvataideakatemiassa (HfBK). Shakoory on työskennellyt kuraattorina, tuottajana ja tutkijana muun muassa seuraavissa organisaatioissa: Haus der Kulturen der Welt, Savvy Contemporary, Kunstraum Kreuzberg/Bethanien, Sinema Transtopia ja HfBK. Hän on lisäksi osallistunut useisiin akateemisiin konferensseihin ja seminaareihin. Institutionaalisen työnsä rinnalla Shakoory maalaa ja harjoittaa kuvanveistoa.
EMMA-Saastamoinen Curatorial Fellowship on kolmivuotinen ohjelma, jonka Saastamoinen Foundation ja EMMA – Espoon modernin taiteen museo ovat perustaneet yhdessä. Joka vuosi yksi kansainvälinen kuraattori kutsutaan Suomeen kuuden kuukauden palkattuun residenssijaksoon, jonka aikana hän työskentelee osana EMMAn monialaista tiimiä, tekee itsenäistä tutkimusta Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta ja rakentaa verkostoja suomalaisessa taidekentässä.
Shohreh Shakoory valittiin ohjelman ensimmäiseksi fellowiksi yli 170 hakemuksen joukosta ympäri maailmaa. Suomessa oleskelunsa aikana hän asui HIAP – Helsinki International Artist Programme -residenssissä Suomenlinnassa.
