Anna Karima Wane rakentaa yhteisöä taiteen avulla

Anna Karima Wane, jonka taiteellinen työskentely kattaa videon, kokeellisen dokumenttielokuvan ja yhteisölähtöisen taiteen, on valittu 11 kuukauden mittaiseen residenssiin Jan van Eyck Academieen Maastrichtiin alkaen tammikuussa 2026. Alun perin Senegalin Dakarista kotoisin oleva taiteilija, kuraattori ja pedagogi rakentaa nyt omaa yhteisöään Suomessa.

Anna Karima Wane saapui Suomeen sattuman kautta mutta jäi tietoisesti.

– En oikeastaan muuttanut Suomeen, muutin pois Dakarista, Wane sanoo ja naurahtaa. – Olin ollut kotona muutaman vuoden työskennellen eri projekteissa ja halusin keskittyä omaan taiteelliseen tekemiseeni. ”Kuva”[Taideyliopiston Kuvataideakatemia] oli ensimmäinen koulu, johon hain, ja kun päätös tuli, päätin lähteä.

Wane oli aiemmin suorittanut kandidaattitutkinnon Yhdysvalloissa, Yalen yliopistossa. Kokemusta opiskelusta akateemisesti arvostetussa yliopistossa varjostivat rasismi ja ulkopuolisuuden tunne. Yalessa hän vaihtoi pääaineensa elokuvantutkimuksesta kuvataiteeseen. Kun häntä pyytää vertaamaan Yalea ja Kuvataideakatemiaa, hän mainitsee yhden eroista olevan kulttuurinen. Yhdysvalloissa on vahva jakamisen, palautteenannon ja protestoimisen kulttuuri. Suomalaiset puolestaan voivat olla toisinaan liiankin sovittelevia, mikä voi johtaa siihen, että ongelmia jää käsittelemättä.

– Yale on valtava paikka, kun taas Kuva on aika pieni, intiimimpi. Isoin ero on keskustelukulttuurissa: palautteenannossa ja protestoinnissa. Tällaiset asiat ovat hyvin erilaisia Yhdysvaltojen ja Suomen välillä.

– Yhdysvalloissa on aina tietoinen omasta erilaisuudestaan, ”toiseudesta”. Täällä [Suomessa] ihmiset mielellään sanovat, että olemme kaikki samanlaisia, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Pelkästään muuttaminen Suomeen ei ollut helppoa. Kansainvälisille opiskelijoille ei juuri tarjottu tukea tai ohjeistusta, vaan meidän piti käytännössä itse selvittää, miten avataan pankkitili tai saadaan henkilökortti ja niin edelleen.

Wane näkee, että positiivista muutosta on tapahtunut jo sinä aikana, kun hän on opiskellut Suomessa. Suorapuheiseksi itseään luonnehtiva taiteilija on aktiivisesti ollut mukana parantamassa kansainvälisten opiskelijoiden oloja Kuvataideakatemiassa.

– Jo niinä kahtena vuotena, kun minä ja opiskelutoverini olemme opiskelleet Kuvalla, asiat ovat menneet parempaan suuntaan kansainvälisille opiskelijoille.

”Vielä on paljon tehtävää.”

Residenssivalinnat tehnyt taidealan ammattilaista koostuva jury vaikuttui Wanen ajatuksia herättävästä työstä, hänen kansainvälisestä näkökulmastaan sekä yhteisölähtöisestä ja yhteistyöhön perustuvasta työskentelytavastaan. Taiteilija on työskennellyt laajasti Senegalin taidekentällä ja korostaa, kuinka tärkeää on ymmärtää, miten erilaiset kontekstit muovaavat käsityksiä yhteisöstä.

Kaksi vuotta Suomessa ovat tuoneet mukanaan myönteisiä kokemuksia.

– Olen käynyt hyviä keskusteluja ja löytänyt yhteisöllisyyden tunnetta. Menin viime vuoden marraskuussa kotiin, ja kaikki kysyivät, miksi haluan palata Suomeen. Sanoin, että minusta oikeasti tuntuu siltä, että haluan olla siellä, ja että valitsen olla täällä. Se on mielestäni hyvin tärkeää.”

Tällä hetkellä Wane työskentelee Helsinki International Artist Programme (HIAP) -organisaatiossa residenssiassistenttina sekä tekee omia projektejaan, kuten opettaa Taidekoulu Maassa.

– Vielä on paljon tehtävää. Ja olen sellainen ihminen, joka ajattelee, että hyvä, tehdään vaan.

Lotta Hurnanen yhdistää analogisen elokuvan ja puutarhanhoidon

Kokeellisen elokuvan parissa työskentelevä taiteilija ja puutarhuri Lotta Hurnanen valittiin Liaison of Independent Filmmakers of Toronto (LIFT) -residenssiohjelmaan. Kolmen kuukauden residenssi alkaa joulukuussa 2025. Kokeellisen elokuvan asiantuntemuksestaan tunnetussa LIFTissä Hurnanen aikoo syventää ymmärrystään erilaisista fotokemiallisista prosesseista tutkimalla maiseman ja materiaalisuuden välistä suhdetta.

Hurnasen työskentely punoo yhteen kuvataiteen, maanviljelyn ja hitaiden prosessien logiikan. Häntä kiehtoo analogifilmin fyysisyys ja orgaanisuus. Hänen mielenkiintonsa liikkuvaan kuvaan alkoi jo kandidaattiopintojen aikana grafiikkaa opiskellessa. Sittemmin se on kehittynyt omistautuneeksi analogisen elokuvan tutkimiseksi.

– Grafiikassa ja filmissä on jotain hyvin samankaltaista: kemikaalit, työvaiheet, ajattelu monta askelta eteenpäin, Hurnanen kertoo.

LIFT-residenssin aikana hän syventyy edelleen maiseman ja materiaalisuuden välisiin yhteyksiin fotokemiallisen kokeilun kautta. Residenssivalinnan tehnyt jury vaikuttui hänen kunnianhimoisesta lähestymistavastaan sekä kokeellisesta tutkimuksestaan kemiallisten prosessien ja mikrobien ilmaisun parissa.

Syvä yhteys maahan

Hurnasen työ välittää syvää yhteyttä maahan sekä visuaalisesti että fyysisesti.

Hänen taiteellinen työskentelynsä kytkeytyy ei-inhimilliseen maailmaan: muihin eläviin olentoihin, paikkoihin ja ympäristöihin. Kesäkausina hän työskentelee puutarhurina. Maan hoito ei ole ainoastaan elinkeino, vaan olennainen osa Hurnasen taiteellista työskentelyä. Hän hoitaa perheensä vanhaa peltoa, jossa maaperän uudistamisesta on kehittynyt pitkäaikainen projekti, jota hän dokumentoi.

– Toimin muiden kuin ihmisten olentojen, sekä paikkojen ja ympäristöjen parissa. Lisäksi työskentelen yleensä puolet vuodesta puutarhurina. Se on toinen ammattini, Hurnanen kertoo itsestään.

– Minulla on pitkäaikainen projekti, joka käsittelee perheeni vanhan pellon maaperän uudistamista. Kuvaan prosessia ja dokumentoin sen elokuvan kautta. Lopputuloksena syntyy elokuvamateriaalia ja samalla maisema, maaperä ja hoitamani kasvit muuttuvat konkreettisesti.

Hurnasen mukaan analoginen elokuva ja puutarhanhoito ovat sukua toisilleen. Molemmat vaativat aikaa, rytmitietoisuutta ja kärsivällisyyttä.

– Analogisen elokuvanteon ja puutarhanhoidon käytännöissä on samankaltaisuuksia. Ensin tehdään jotain ja sitten odotetaan ja katsotaan, mikä muuttuu, ja ehkä sitten tehdään jotain uutta, ja taas odotetaan ja annetaan asioiden kasvaa. Joskus on vaiheita, jolloin työskennellään todella intensiivisesti, ja sitten taas vaiheita, jolloin annetaan asioiden muhia itsekseen.

Priss Niinikoski: Tekstiileistä taiteen ja teknologian risteyksiin

Suomalais-ranskalaiselle taiteilija Priss Niinikoskelle myönnettiin paikka Rijksakademie van beeldende kunsten -taiteilijaresidenssissä Amsterdamissa. Kaksivuotinen ohjelma alkaa tammikuussa 2026.

Teknologian, äänen ja tekstiilien rajapinnassa työskentelevä Niinikoski ammentaa perheensä naisten historiasta. Erityisesti hänen yhteytensä tekstiileihin muodostaa sukupolvien välisen ketjun.

– Tulen vahvojen naisten suvusta. Heistä monet ovat työskennelleet tekstiilialalla eri tavoin, hän kertoo.

Jo nuorena Niinikoski oli kiinnostunut tekstiileistä. Mielenkiinnon kohteena ei niinkään ollut tekstiiliteollisuus, vaan itse materiaali. – Muistan ajatelleeni, että neulomisohjeiden lukeminen oli kuin kielen opettelua: se muuttui sitä monimutkaisemmaksi mitä enemmän kuvio, kuten pitsi, tiivistyi.

19-vuotiaana hän pääsi opiskelemaan muotia Antwerpenin taideakatemiaan, joka tunnetaan muun muassa avantgardistisesta Antwerpen Six -ryhmästä. Opiskelu oli rankkaa ja vaativaa, sillä opiskelijoita voitiin pudottaa tutkinto-ohjelmasta vuosittain opintomenestyksen perusteella. Kokemus opetti kuitenkin sitkeyttä ja kasvatti kykyä ottaa vastaan kovaakin kritiikkiä.

– Akatemia on hyvin erityinen, sillä opiskelijoita koulutetaan enemmän taiteilijoina kuin suunnittelijoina. Mutta se oli myös kuin armeija, vain muodin alalla, hän muistelee. – Kilpailuhenkeä opiskelijoiden kesken ei ollut. Olimme kaikki samassa veneessä. Ylitimme yhdessä omia rajojamme.

Hänen aikansa Antwerpenissa laajensi hänen näkökulmaansa. Taiteellisesti ja teoreettisesti rikkaaseen ympäristöön uppoutuneena hän alkoi yhä enemmän kiinnostua tutkimuspohjaisista käytännöistä. Kun hän kamppaili taiteellisen tutkimuksen ja muodin yhdistämisen kanssa, eräs opettajista rohkaisi häntä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. – Olin aika jumissa siinä ajatuksessa, että on vain yksi urapolku, mutta sitten aloin pohtia mahdollisuutta tulla taiteilijaksi.

– On mielenkiintoista, että vaikka työskentelee muodin parissa, taidetta käytetään usein viitteenä sekä visuaalisesti että metodologisesti. Työssä tutkitaan, miten eri taiteilijat työskentelevät käsitteellisesti, ja se ajatus siirretään kaupalliseen vaatteeseen.

Muodista poikkitaiteelliseen työskentelyyn

Vuonna 2021 Niinikoski valittiin finalistiksi International Festival of Fashion, Accessories and Photography Hyères -kilpailussa, jossa hänellä oli mahdollisuus esitellä kokoelmansa laajalle verkostolle alan ammattilaisia Villa Noaillesissa, Ranskassa. Kilpailun jälkeen hän työskenteli lyhyen aikaa muotialalla, mutta pian hän huomasi, ettei työpaikka ollut paikka kyseenalaistaa vallitsevia järjestelmiä.

– Tunsin, että kiinnostukseni tekstiileihin ja kulttuuriin täytyi mennä syvemmälle. Minulla oli paljon kysymyksiä, joihin en oikeastaan saanut vastauksia, joten päätin ryhtyä etsimään niitä. Silloin aloin omistautua tutkimukselle ja taiteelliselle työskentelylle.

Niinikoski keskittyi täysillä taiteeseen ja pääsi Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan. Opiskellessaan kuvanveistoa, hän alkoi yhdistää tekstiilejä elektroniikkaan, ääneen ja ohjelmointiin. Samalla kun kiinnostus performanssiin kasvoi.

– Työskentelyni on hyvin tutkimuspohjaista, hän kertoo. – Olen tutkinut monia suuntia, koska haluan oppia eri alojen ihmisiltä. Uskon, että se on tapa löytää uusia synergioita.

Amsterdam tarjoaa nyt alustan uusille yhteyksille.

Niinikoski on erityisen kiinnostunut osallistumaan Amsterdamin elinvoimaiseen kulttuurikenttään. Häntä kiinnostaa myös postfenomenologian vahva asema Alankomaiden akatemiassa. Postfenomenologia on filosofinen lähestymistapa, joka tutkii, miten teknologia välittää inhimillistä kokemusta ja vaikuttaa vuorovaikutukseemme maailman kanssa.

Residenssijakson aikana hän aikoo syventyä viestinnän, rakenteiden estetiikan ja akustisen performatiivisuuden teemoihin. Hän on erityisen kiinnostunut siitä, millä tavoin kehot sijoittuvat tilassa. Samalla hän jatkaa työtä teknologian, äänen ja tekstiilien parissa. Ehkä hänen työskentelynsä saa residenssissä myös poliittisia sävyjä, sillä juuri nyt Niinikoski pohtii, kenen ääni kuuluu, miksi ja miten.

Saastamoisen säätiön alumniresidenssiohjelma

Taideyliopiston Kuvataideakatemian alumneille suunnattu residenssiohjelma tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden kehittää omaa työskentelyään ja laajentaa ammatillisia verkostojaan arvostetuissa kansainvälisissä residenssikeskuksissa.

Ohjelma perustettiin vuonna 2015, ja tänä vuonna se juhlii 10-vuotista taivaltaan. Jo vuonna 2015 ISCP-ohjelman residenssitaiteilija valittiin kansainvälisesti arvostetuista alan ammattilaista muodostuvan residenssikomitean ehdotuksesta. Sama konsepti on jatkunut viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Ohjelmaan kuuluu yhteistyöresidenssejä seuraavien organisaatioiden kanssa: ISCP – International Studio & Curatorial Program (New York, USA), LIFT – Liaison of Independent Filmmakers of Toronto (Kanada), yhteisresidenssi Cove Parkin ja Scottish Sculpture Workshopin kanssa (Skotlanti) sekä Jan van Eyck Academie (Maastricht, Alankomaat).

Joka vuosi yksi taiteilija valitaan kuhunkin residenssiin. Valinnat järjestetään neljä kertaa vuodessa: kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Kunkin kierroksen esivalinnan tekee kolmen jäsenen kansainvälinen komitea, johon kuuluu kaksi kansainvälistä edustajaa ja yksi Kuvataideakatemian edustaja. Lopullisen päätöksen tekee vastaanottava residenssiorganisaatio.

Näiden neljän residenssin lisäksi säätiö mahdollistaa yhden taiteilijan residenssin Rijksakademie van beeldende kunsten -akatemiassa Amsterdamissa, mikäli taiteilija hyväksytään resdienssiin Rijksakademien itsenäisen valintaprosessin kautta.

Lue lisää alumniresidensseistä täällä.

Muita uutisia

ANNA KA­RI­MA WANE JA LOT­TA HUR­NA­NEN VA­LIT­TU JAN VAN EYCK ACA­DE­MIE- JA LIFT-ALUM­NI­RE­SI­DENS­SIEN STI­PEN­DI­AA­TEIK­SI

PRISS NIINIKOSKI VALITTU RIJKSAKADEMIE VAN BEELDENDE KUNSTEN -RESIDENSSIIN VUOSILLE 2026–2027