TATin Yrityskylä on valittu osaksi kansainvälistä HundrED 2020 -kokoelmaa. Kokoelma esittelee 100 upeinta alakoululaisille suunnattua koulutusinnovaatiota ympäri maailmaa. Yrityskylä on yksi näistä innovaatioista, joita valittiin yhteensä 38 eri maasta.
Yrityskylä valittiin mukaan, sillä se on uniikki konsepti, jolla on saavutettu Suomessa vaikuttavia tuloksia lasten talousosaamisen kehittymisessä. Yrityskylä on myös saanut paljon kansainvälistä huomiota ja kiinnostusta osakseen. TATin omistama koulutusvientiyhtiö EduTAT vie Yrityskylään pohjautuvaa Me & MyCity -konseptia maailmalle. Myös Me & MyCity valittiin osaksi HundrED 2020 -kokoelmaa.
HundrED valitsi yhdessä OP:n kanssa Yrityskylän myös HundrED Spotlight -kokoelmaan, joka kokoaa maailman parhaat koulutusinnovaatiot nuorten taloustaitojen kehittämisestä. Vuonna 2016 Vaasan yliopistossa toteutetun tutkimuksen mukaan Yrityskylä parantaa kuudesluokkalaisten taloustaitoja merkittävästi.
Yrityskylä on aikaisemmin palkittu kansainvälisesti muun muassa maailman parhaana koulutusinnovaationa.
HundrED 2020- ja HundrED Spotlight -kokoelmien innovaatiot julkaistiin osana Helsinki Education Weekin ohjelmaa HundrEDin tilaisuudessa.
Vuonna 2016 TATin Bisneskurssit olivat osa HundrED - 100 koulua -hanketta.
Kuva: Iiro Rautiainen