Säätiöt ja rahastot ry:n tilaaman selvityksen mukaan säätiöt rahoittivat Suomessa viime vuonna tiedettä 295 miljoonalla eurolla, taidetta 85 miljoonalla eurolla ja muuta yhteiskunnan kehittämistä 158 miljoonalla eurolla. Vuonna 2023 Saastamoisen säätiö jakoi apurahoja 6,25 miljoonaa euroa niin tieteelle, taiteelle, kuin yhteiskunnallisille hankkeille.
Riippumattoman selvityksen mukaan säätiöt tuovat vakautta ja vaihtoehtoja niin tieteen kuin taiteen tekijöille. Ne rahoittavat myös merkittävällä tavalla tavallisten ihmisten harrastamista ja tuovat elinvoimaa kaikkialle Suomeen. Monille aloille, kuten luoville aloille säätiötuki on ratkaisevaa.
Eniten tukea säätiöiltä saivat lääke- ja terveystieteet. Säätiöt rahoittivat tutkimusta 90 miljoonaa eurolla, mikä on kolmannes alan tutkimusmenoista korkeakouluissa. Säätiöt ovatkin lääketieteen suurimpia tutkimusrahoittajia. Saastamoisen säätiö rahoittaa muun muassa sen kumppanin, Itä-Suomen yliopiston, epilepsiatutkimusta.
Säätiöiden erilaiset tuet ovat luovilla aloilla tärkeää ja säätiöiden osuus taiteen ja kulttuurin tuesta on kasvanut vuosi vuodelta merkittävästi. Saastamoisen säätiö tukee taidetta, sillä se mahdollistaa uuden luomisen, tuo ihmisiä yhteen ja ruokkii innovaatioita, joilla voimme vastata aikamme haasteisiin. Lisäksi Saastamoisen säätiö ylläpitää nimeään kantavaa taidekokoelmaa, joka on esillä vaihtuvien näyttelyjen muodossa EMMA – Espoon modernin taiteen museossa. Tuemme lisäksi taidealan tutkimusta, koulutusta ja residenssejä Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.
Saastamoisen säätiö lisäksi tukee nuorille suunnattua yhteiskunnallista toimintaa. Esimerkkeinä tuetusta toiminnasta ovat Yrityskylä-oppimiskokonaisuus, Gutsy Go -rauhanprojekti ja RARE – uuden ajan aikakausmedia, joka tuottaa journalismia nuorilta nuorille.
Selvitys julkaistiin 1.10.2024, jolloin juhlistetaan Euroopan laajuista kansainvälistä säätiöpäivää. Se on kaikille tarkoitettu päivä, jolloin juhlimme säätiöiden työtä ympäri Eurooppaa. Yhteiseksi hyväksi toimivat säätiöt ovat tärkeitä tukijoita tieteelle, taiteelle ja kansalaisyhteiskunnalle.
Lue lisää selvityksestä Säätiöt ja rahastot ry:n sivuilta tästä.