Yli 1200 henkilöä on osallistunut Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan erikoisnäytöksiin ja keskustelutilaisuuksiin. Osallistujat ovat nuoria, veteraaneja sekä muun muassa työllistymis- ja kotoutumispalveluiden asiakkaita. Erikoisnäytökset, taustamateriaalit ja muu pitkäjänteisesti valmisteltu taustatyö tähtäävät merkityksellisiin kohtaamisiin katsojien välillä.
Katsojaryhmät kohtaavat erikoisnäytöksissä
Tuntematon sotilas -elokuvan tuotantoyhtiö kutsui jo lokakuussa yleisöä katsomaan elokuvaa ennakkoon. Ensimmäisten joukossa elokuvan näki yli 500 työllistämisyhdistysten, monikulttuuriyhdistysten, aikuissosiaalityön ja nuorisotyön toimijoiden kautta tavoitettua vierasta.
Elokuvan tuotantoyhtiö ja yhteistyökumppanit mahdollistavat lisäksi erilaisten katsojaryhmien yhteisiä näytöksiä ja keskusteluja. Erikoisnäytöksiä ja tapaamisia tarjotaan muun muassa nuorille erilaissa elämäntilanteissa, maahanmuuttajataustaisille suomalaisille ja veteraaneille.
Jesper Järvinen, 20, opiskelee ravintola-alaa Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa. Hän osallistui opiskelutovereineen erikoisnäytökseen ja keskusteluun yhdessä tamperelaisten veteraanien kanssa.
– Tuli ihan epätodellinen olo. Oli uskomattoman hienoa tavata ihmisiä, jotka ovat oikeasti joutuneet sotaan ja päästä puhumaan heidän kanssaan. Tämä oli yksi mieleenpainuvimpia tapahtumia elämässäni, Järvinen kertoo kokemuksestaan.
Neljällä eri paikkakunnalla toteutettavan toisen asteen opiskelijoiden ja veteraanien yhteisen näytös- ja keskustelusarjan mahdollistaa Neste.
– Louhimiehen Tuntematon sotilas tarjoaa kiinnostavan keskustelunaiheen ja mahdollisuuden erilaisten ihmisten yllättävillekin kohtaamisille. Meille merkitsee paljon se, että elokuva yhdistää sukupolvia ja herättää keskustelua Suomen historiasta ja tulevaisuudesta, sanoo yksi Tuntematon sotilas -elokuvan tuottajista ja Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy:n toimitusjohtaja Miia Haavisto.
Taustamateriaalit elokuvan verkkosivuilla
Elokuvasta on tarjolla taustoittavaa materiaalia, joka sisältää sekä faktatietoa että työkaluja ajatusten käsittelemiseen yksin tai ryhmässä. Tiivistelmä jatkosotaan johtaneesta tilanteesta sekä sodan kulusta auttaa ymmärtämään ja kertaamaan sitä historiallista kontekstia, jossa elokuvan tarina tapahtuu. Syventävät materiaalit antavat erilaisia näkökulmia keskusteluun ja pohdintaan. Kaikkien käytettävissä oleva aineisto löytyy verkkosivuilta www.tuntematonsotilas2017.fi.
Kiertävät elokuvateatterit
Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on saanut poikkeuksellisen laajan levityksen Suomen elokuvateattereiden ohjelmistossa. Lisäksi kiertävät elokuvateatterit vievät elokuvan kymmenille paikkakunnille, joilla ei ole vakituista elokuvateatteritoimintaa. Kiertueteattereiden ansiosta elokuva on tullut yleisön saataville muun muassa Toholammilla, Vaalassa ja Pälkäneellä.
Veteraaneilla maksuton sisäänpääsy
Monen tahon mahdollistamana sotiemme veteraaneille tarjotaan maksuton pääsy elokuvan päivänäytöksiin maanantaista torstaihin. Ensimmäisten viikkojen aikana tätä etua on käyttänyt noin 900 veteraania.
Erilaisten katsojien tarpeita on huomioitu
Tuntematon sotilas on mahdollista nähdä ruotsin- tai englanninkielisin tekstityksin. Tarjolla on myös erityisesti kuulovammaisille suunnattu tekstitysversio sekä kuvailutulkkausversio näkövammaisille. Suomessa harvinaislaatuiset väliajalliset näytökset on otettu hyvin vastaan etenkin ikäihmisten keskuudessa.
Keskustelua herätetään ja saavutettavuutta kasvatetaan yhteistyöllä
Valtakunnalliseen keskusteluun ja elokuvan saavutettavuuteen tähtäävää yhteistyötä koordinoi Tuntematon sotilas -elokuvan tuotantoyhtiö Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017. Toimien päärahoittajat ovat tuotantoyhtiö ja Saastamoisen säätiö.
– Kohtaamisia mahdollistava taustatyö on ollut meille, tuotantoyhtiölle ja rahoittajille tärkeä painopiste koko elokuvahankkeen ajan. Suunnittelutyössä on kuunneltu yleisöjen kiinnostusta ja eri tahoilta tulleita yhteydenottoja, kertoo Saastamoisen säätiön hallituksen puheenjohtaja Petteri Karttunen.
– Haluamme kannustaa harrastus-, työ- ja muita porukoita kutsumaan elokuviin mukaansa sellaisia henkilöitä, joilta se esimerkiksi taloudellisista syistä saattaisi muutoin jäädä väliin. Eräs nimetön lahjoittaja tarjosi kokonaiselle lukiolle elokuvakokemuksen kauttamme, Miia Haavisto kertoo.
Valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -organisaatio on mukana yhtenä elokuvatuotannon rahoittajista. Oppimateriaalipaketin on tuottanut elokuvakasvatusyhdistys Koulukino.
Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuva elokuvateattereissa kautta maan.
Lisätiedot
KOMMENTOINTI
Miia Haavisto, tuottaja, toimitusjohtaja / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
miia.haavisto@tuntematonsotilas2017.fi / 050 527 7172
ONLINE
#tuntematon2017
Traileri: https://youtu.be/yr4ds4C6M0s
Kotisivu: www.tuntematonsotilas2017.fi
Facebook: www.facebook.com/tuntematonsotilas2017
Instagram: @tuntematonsotilas2017
Twitter: Aku Louhimies @akuurban
ELOKUVAN TEKIJÄT
Rooleissa – Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen, Aku Hirviniemi, Hannes Suominen, Arttu Kapulainen, Paula Vesala, Samuli Vauramo, Joonas Saartamo, Juho Milonoff, Andrei Alén, Matti Ristinen, Diana Pozharskaya, Max Ovaska, Kimi Vilkkula, Severi Saarinen, Eino Heiskanen, Jarkko Lahti, Akseli Kouki, Marketta Tikkanen, Eemeli Louhimies, Elias Gould, Annika Stenvall, Oskar Pöysti, Janne Virtanen, Pirkka-Pekka Petelius, Turkka Mastomäki ja Hemmo Karja.
Ohjaaja – Aku Louhimies
Käsikirjoittajat – Aku Louhimies ja Jari Olavi Rantala
Tuottajat – Aku Louhimies, Mikko Tenhunen ja Miia Haavisto
Osatuottajat – Geneviève Lemal, Ingvar Thordarson, Julius Kemp ja Kaarina Gould
Executive tuottajat – Ari Tolppanen ja Ari Lahti
Linjatuottajat – Daniel Kuitunen ja Timo Vierimaa
Kuvaaja – Mika Orasmaa F.S.C.
Erikoistehostesuunnittelija – Duncan Capp
Digitaaliset erikoistehosteet – Troll
Lavastajat – Petri Neuvonen ja Mikko Kuivasto
Pukusuunnittelija – Marjatta Nissinen
Maskeeraussuunnittelija – Salla Yli-Luopa
Leikkaaja – Benjamin Mercer
Äänisuunnittelija – Kirka Sainio
Säveltäjä – Lasse Enersen
Elokuvan tuotannon on mahdollistanut laaja joukko yhteistyökumppaneita, rahoittajia ja tukijoita. Sen pääyhteistyökumppaneita ovat LähiTapiola, Rafale International, Valio ja Veikkaus. Yhteistyökumppaneita Alma Media, Clear Channel, Hartwall Vichy, HP Finland Oy, Jalostaja, Leijona Catering, Lidl, Neste, Novart Oy, Saludo, Sato, Sinituote, Tradeka, Vapo ja VR. Projektin palvelukumppaneina toimivat Avance Asianajotoimisto Oy, hasan & partners, ICECAPITAL Pankkiiriliike Oy, Land Rover, Leijona-kellot, Ramirent ja Varusteleka. Puolustusvoimat on projektin avainkumppani. Hanketta ovat tukeneet Cursor, Esedu, Fibaco, Kainuun liitto, Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK), Mikkelin kaupunki, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tulevaisuusrahasto ja Valtra Oy Ab.
Elokuvan toteutuksen ovat mahdollistaneet seuraavat tahot ja yksityishenkilöt: LähiTapiola-ryhmä, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Niko Derome, Mikko Kodisoja, Ilkka Paananen, Jari Ovaskainen, Ari Lahti, Ari Tolppanen, Petteri Koponen, Timo Ahopelto, Vesa Aittomäki, Jarkko Joki-Tokola, Antero Parma, Veli-Matti Riihimäki, Jukka Ylitalo, Mikko Leino ja Ilkka Brotherus.
Saastamoisen säätiö on tukenut elokuvaan liittyvää vaikuttavuusohjelmaa.
Elokuvan televisio-oikeudet on varannut Yleisradio. Suomen elokuvasäätiö ja Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto ovat rahoittaneet projektia. Elokuvan levittää Suomessa SF Studios. Elokuvan kansainvälisestä myynnistä vastaa Beta Cinema.
Photo: Tommi Hynynen / Tuntematon sotilas 2017