SILTA-hanke tuo Piilaakson mahdollisuudet nuorten suomalaisyrittäjien saataville

SILTA-ohjelma tukee Suomen lupaavimpia alkuvaiheen yrittäjiä ja kannustaa heitä tähtäämään korkeimmalle kansainväliselle tasolle yritystä rakentaessaan.

Saastamoisen säätiö tukee SILTA-hankkeen kahdesti vuodessa toteutettavaa ohjelmaa. Ohjelmassa joukko lupaavia alkuvaiheen startup-yrittäjiä viedään Suomesta kolmeksi kuukaudeksi Piilaaksoon rakentamaan yritystään. Ohjelma mahdollistaa yrittäjille heidän yrityksensä liiketoiminnan ja verkostojensa laajentamisen Piilaakson alueelle ja sitä kautta yrityksen tehokkaan kansainvälistymisen. Yhtä lailla SILTA mahdollistaa vaikutteiden tuomisen maailman johtavasta startup-ekosysteemistä Suomen kasvuyrittäjyyskenttään ja elinkeinoelämään.

”Vaikka odotukset olivat korkeat, olen silti yllättynyt siitä, kuinka eri tavalla yritykset ja yrittäjät ajattelevat asioista Piilaaksossa. Yksi suurimmista eroista on, että täällä yrittäjyyteen ja yrityksen rakentamiseen suhtaudutaan vapautuneemmin ja ollaan valmiita kokeilemaan uusia asioita nopeammin. Suomessa alkuvaiheen yrityksiä rakennetaan usein liian kaavamaisesti. Toinen merkittävä ero on ekosysteemin tuki – täällä yrittäjät auttavat toisiaan avoimesti ja jakavat oppeja, mikä kasvattaa yhteistä osaamista ja vauhdittaa yritysten kasvua”, kertoo Mobalin Alexander Silén.

”Arvokkain SILTA-ohjelmasta ja San Franciscosta saamani oppi oli uskallus kysyä! Oli kyse sitten palautteesta, esittelyistä tai yhteistyökuvioiden ehdottamisesta, uskallus kysyä todella palkitaan. Piilaakson ja Suomen välillä on tietysti paljon kulttuurieroja. Tässä tapauksessa pieni asia, uskallus kysyä, voi vaikuttaa rajusti menestymismahdollisuuksiin. Nyt Suomeen palattuani olen huomannut, miten oman uskalluksen ja rohkeuden kehittyminen näiden tiimoilta on edesauttanut esimerkiksi alan johtajien kontaktoimista, mentoroinnin hakemista tai sellaisten projektien käynnistämistä, jotka aiemmin tuntuivat olevan saavuttamattomissa. Pieni muutos käyttäytymisessä on jo vaikuttanut merkittävästi muun muassa suhteiden rakentamiseen lääketieteen ja deep techin aloilla”, kertoo Inga Healthin Hanna Castrén-Niemi.

”Saastamoisen säätiö haluaa tuellaan edistää Suomen talouselämän kehittämistä ja kansainvälistä verkottumista. SILTA-ohjelma tarjoaa konkreettisen tilaisuuden ottaa käyttöön Piilaakson tarjoamia mahdollisuuksia ja sitä kautta vahvistaa suomalaista yrittäjyyttä kansainvälisesti”, toteaa Kalvin Karttunen, Saastamoisen säätiön hallituksen jäsen.

Vuonna 2022 perustettu SILTA on kevääseen 2025 mennessä vienyt 41 yrittäjää Piilaaksoon. Ohjelman myötä yritykset ovat keränneet noin 20 miljoonaa euroa rahoitusta visioidensa edistämiseen, luoden yli 150 työpaikkaa.

”SILTA perustettiin, jotta useammalle nuorelle yrittäjälle voidaan tarjota paras mahdollinen ponnahduslauta – ei vain yrityksen kasvulle, vaan myös yrittäjän kunnianhimolle”, kertoo kevään 2025 SILTA-ohjelman vetäjä Pihla Päivänsalo. ”Näin Suomeen luodaan lisää vaikuttavien suomalaisyritysten rakentamiseen liittyviä ennakkotapauksia, esikuvia ja osaamista.” Lue lisää SILTA-hankkeesta ja ohjelmaan hakemisesta täältä: https://www.siltahouse.com/.