Saastamoisen säätiön näyttelykokonaisuus uudistuu

EMMA - Espoon modernin taiteen museossa esillä olevan Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttelyn konsepti uudistuu. Näyttelyn ripustus vaihtuu osio kerrallaan uuteen Dialogeja-näyttelyyn, jonka ensimmäinen kokonaisuus avautuu yleisölle 24. marraskuuta 2023.

Dialogeja perustuu taideteosten väliselle vuoropuhelulle, ja se on kuratoitu pääasiassa säätiön taidekokoelman viimeaikaisista hankinnoista. Kokonaisuus jatkaa  Saastamoisen säätiön ja EMMAn tiivistä ja pitkäaikaista yhteistyötä tuoden esiin yhden Suomen merkittävimmän taidekokoelman monimuotoisuutta.

Kokonaisuuden lähtöajatuksena ovat toimineet teosparit tai -ryhmät, jotka asettuvat vapaaseen vuoropuheluun näyttelytilassa. Ripustus kannustaa kävijää pohtimaan teoksia suhteessa toisiinsa sekä luomaan erilaisia rinnastuksia teosten välille. Näyttely on avoin kutsu dialogiin tai keskusteluun, jossa monenlaiset tulkinnat voivat nousta esiin. Sen kuratoinnista vastaavat Saastamoisen säätiön taideasiantuntijat Päivi Karttunen ja Jani Ruscica yhteistyössä EMMAn asiantuntijoiden kanssa. Kokonaisuus tulee päivittymään aika-ajoin teosryhmä kerrallaan.

Nyt avautuvassa osiossa nähdään teoksia niin suomalaisilta kuin kansainvälisiltä taiteilijoilta: Henni Alftan, Rasheed Araeen, Jesse Darling, A K Dolven, Giorgio Griffa, Åsa Hellman, Lynn Hershman Leeson, Roni Horn, Emma Jääskeläinen, Lucy McKenzie, Olli Keränen, Christine Sun Kim, Lee Lozano, Leena Luostarinen, Sandra Mujinga, Rashaad Newsome, Berenice Olmedo, Sini Pelkki, Silja Rantanen, Maja Ruznic, Kain Tapper, Rose Wylie ja Haegue Yang.

Saastamoisen säätiön taidekokoelma on merkittävimpiä suomalaisen ja kansainvälisen taiteen kokoelmia. Nykyään kokoelmaan kuulu lähes 3000 teosta. Jatkuvasti kehittyvän taidekokoelman sijoituspaikka on EMMA, jonka perustajakumppani ja pitkäaikainen yhteistyötaho säätiö on. Kokoelman teokset ovat pysyvästi esillä EMMAssa päivittyvin esillepanoin.

“Saastamoisen säätiön kokoelmateokset pääsivät ensi kertaa laajasti yleisön nähtäväksi EMMAn avauduttua vuonna 2006. Vuosien varrella yhteistyö on syventynyt ja etsii jatkuvasti uusia muotoja. On mahtavaa, että Dialogeja-näyttelyssä uudet hankinnat asettuvat monimuotoiseen vuoropuheluun myös aiempien kokoelmateosten kanssa. Näin taidekokoelman kerrostuneisuus tulee raikkaasti näkyväksi”, Saastamoisen säätiön taidevaliokunnan puheenjohtaja Päivi Karttunen toteaa.

Dialogeja-näyttelyn avautumisen yhteydessä ilmestyy säätiön toimittama julkaisu 30 teosta Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta, joka esittelee poimintoja säätiön taidehankinnoista viime vuosilta. Kirja on jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle samannimiselle kokoelmajulkaisulle.

 

 

 

 

Kuvat:

Leena Luostarinen, Nefertiti tuoksujen puutarhassa, 1998
Rasheed Araeen, Chaar Pellay, 1968–2017
Saastamoisen säätiön taidekokoelma © Paula Virta / EMMA