Poliittisen ja feministisen taiteen pioneeri Martha Rosler luennoi Helsingissä toukokuussa

Kansainvälisesti tunnustettu poliittisen taiteen edelläkävijä, New Yorkin Brooklynissä asuva ja työskentelevä Martha Rosler saapuu toukokuussa 2019 Helsinkiin Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön kutsumana. Vierailunsa aikana hän pitää yleisölle avoimen Saastamoinen Keynote -luennon sekä tapaa akatemian opiskelijoita, alumneja ja suomalaisen taidekentän toimijoita. Keynote-luento on maanantaina 13.5. klo 18-20 elokuvateatteri Orionissa, Eerikinkatu 15.

Martha Rosler (s. 1943) on taiteilija ja aktivisti, joka on 1960-luvulta asti käsitellyt töissään yhteiskunnallisia aiheita. Hän on tunnettu etenkin valokuvistaan, fotomontaaseistaan ja videoistaan, joiden tematiikka on usein sodanvastaista, feminististä tai kulutuskriittistä. Montaaseissaan hän on rinnastanut lehtien mainosmateriaalia sotakuvastoon niin 1970-luvulla kuin Irakin ja Afganistanin sotien aikaan 2000-luvullakin. Roslerin tuotanto ei kuitenkaan ole ryppyotsaista, vaan myös humoristista, parodista ja jopa satiirista. Taistelu yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta vastaan jatkuu edelleen, ja uusimmissa teoksissa kritiikin kohteena on esimerkiksi Donald Trump. Rosler on myös kirjoittanut laajasti valokuvasta taiteessa.

Roslerin vierailu on osa Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön vuonna 2015 aloittamaa kuvataiteen kansainvälistymisohjelmaa, johon kuuluu luentojen lisäksi muun muassa kansainvälistä mentorointi- ja residenssitoimintaa akatemian maisteriopiskelijoille ja alumneille.

 ”Martha Roslerin saapuminen vieraaksemme on merkkitapaus. Roslerin työt ovat vaikuttaneet lukuisiin poliittisesti ja feministisesti orientoituneisiin taiteilijoihin, ja hänen tuotantonsa nostaa esiinkysymyksen poliittisen taiteen mahdollisuuksista tämän hetken maailmassa. Olemme ylpeitä sitä, että voimme tarjota opiskelijoillemme mahdollisuuden keskustella omista töistään Roslerin kaltaisen taiteilijan kanssa”, sanoo Taideyliopiston Kuvataideakatemian dekaani Jan Kaila.

Martha Roslerin luento on jo neljäs Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön järjestämä Keynote-puheenvuoro. Kerran vuodessa järjestettävän luennonpuhujiksi kutsutaan kansainvälisesti merkittäviä taidealan toimijoita. Sarjan avasi tammikuussa 2016 Okwui Enwezor, Müncehin Haus Der Kunstin johtaja ja vuoden 2015 Venetsian biennaalin kuraattori. Vuonna 2017 luennoi taiteilijaduo Elmgreen & Dragset, samaisen vuoden Istanbulin biennaalin kuraattorit. Viime vuoden puhujavieraana oli Adam Szymczyk, joka on toiminut mm. Documenta 14:n taiteellisena johtajana.


Saastamoinen Keynote Lecture: Martha Rosler 13.5.2019 klo 18-20, elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15. Luento on englanninkielinen. Vapaa pääsy.

Lisätiedot Roslerin ohjelmasta ja haastattelupyynnöt:
viestinnän asiantuntija Reeta Holma, Taideyliopiston Kuvataideakatemia
reeta.holma@uniarts.fi, 045 657 9347.

Vierailun ohjelmasta vastaavat Taideyliopiston Kuvataideakatemia ja Saastamoisen Säätiö.