Itä-Suomen yliopistolle 2,6 miljoonan euron rahoitus vesiympäristön strategisen tutkimuksen vahvistamiseen

Itä-Suomen yliopisto on saanut 2,6 miljoonan euron rahoituksen ”Vesiympäristö Itä-Suomen vaurauden ja hyvinvoinnin kiihdyttäjänä” -hankekokonaisuuteen vuosille 2019-2021. Hanketta rahoittavat Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Olvi-säätiö ja Saastamoisen säätiö.

Kolmen säätiön ainutlaatuinen yhteistyö lisää huomattavasti hankkeen vaikuttavuutta. Hankkeen tavoitteena on koota yliopiston Kuopion ja Joensuun kampusten, sekä julkisten ja yksityisten yhteistyötahojen osaaminen yhteistoiminnaksi vesialan innovaatioekosysteemin myötä. Hankkeessa tunnistetaan vesiin vaikuttavat negatiiviset tekijät, sovitetaan yhteen vesiin vaikuttavat toiminnot ja vesiympäristöjen hyödyntäminen, ja mahdollistetaan näin luonnon kestävään käyttöön perustuvan hyvinvoinnin ja liiketoiminnan kehittyminen Itä-Suomen alueella.

Kolmen säätiön yhteinen rahoitus on meille ainutlaatuinen voimavara. Se antaa entistä paremman mahdollisuuden luoda Itä-Suomeen yhteinen vesialan tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen kokonaisuus. Uskon, että vesialan alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö luo laajemminkin uskoa Itä-Suomen kehittämiseen.  Tiedostamme haasteen, mutta koemme sen realistiseksi, iloitsee Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani, professori Jukka Jurvelin.

Itä-Suomessa on jo tähän mennessä ollut veteen liittyvää tutkimusta yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Kuitenkin saatu lahjoitus selkeästi vahvistaa monitieteistä tutkimusotetta ja veteen liittyvän tutkimuksen arvoketjua luonnontieteellisestä tutkimuksesta ihmisen käyttäytymiseen ja kaupallistamiseen, Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaani, professori Sari Rissanen lisää.

Olvi-säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Saastamoisen säätiö ovat etsineet yhteistä kohdetta, jonka kautta löytyy tapa edistää yhdessä tärkeää tutkimushanketta. Konsortiona tuomme hankkeeseen enemmän rahoitusta, mikä vahvistaa edellytyksiä hankkeen merkittävyyden ja vaikuttavuuden toteutumiselle, toteavat kolmen säätiön edustajat.

Itä-Suomen yliopiston tieteiden rajat ylittävällä vesitutkimuksella on jo pitkät perinteet.  Yliopistossa tutkitaan jo nyt muun muassa vesien puhdistukseen, käsittelyyn ja analytiikkaan liittyvää teknologian ja veden epäpuhtauksien riskinarviointia, perinteiseen kala- ja kalastusbiologiaan liittyvää käyttäytymisekologiaa, molekyyliekologiaa ja ekotoksikologiaa, ilmastonsuojelua, luontomatkailua, sekä lainsäädäntöä ja poliittisia ulottuvuuksia.

Tutkimuksesta tulee paremmin koordinoitua siten, että veteen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan samaan aikaan sekä luonnontieteiden että yhteiskuntatieteiden näkökulmasta yhdessä tärkeimpien sidosryhmien kanssa.

On tärkeää, että alueemme vesivaroja hyödynnetään vastuullisesti myös tulevaisuudessa. Jatkossa monialaista tutkimusta koordinoidaan entistä vahvemmin, ja integroidaan se yhteistyötahojen kanssa tehtävään kehittämiseen. Vesialalle kehittyy entistä vahvempi monialainen tutkimusyhteisö, jossa luonnontieteiden, kauppatieteiden ja oikeustieteiden osaaminen yhdistyy. Tutkimustietoa sovelletaan vastuullisesti yhdessä tärkeiden sidosryhmien kanssa. Näin rakennamme Itä-Suomeen kestävää kehitystä, Jurvelin oteaa.

Lisätietoja:

Dekaani, professori Jukka Jurvelin, Itä-Suomen yliopisto, p. 040 353 9282, jukka.jurvelin(a)uef.fi

Dekaani, professori Sari Rissanen,Itä-Suomen yliopisto, p. 040 594 3774, sari.rissanen(a)uef.fi

Asiamies Arto Mäenmaa, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, p. 09 4542 4010, arto.maenmaa(a)wihurinrahasto.fi

Hallituksen pj., Heikki Sirviö, Olvi-säätiö, p. 0500 676814, sirvio.heikki(a)outlook.com

Hallituksen pj., Petteri Karttunen, Saastamoisen säätiö, p. 040 500 1053, petteri.karttunen(a)saastamoinenfoundation.fi