Alicja Kwade käsittelee taiteessaan tilaa, materiaa ja ajan käsitettä, ja tätä kautta todellisuuden olemukseen liittyviä suuria kysymyksiä. EMMAssa esillä olleen näyttelynsä Kwade suunnitteli varta vasten WeeGee-rakennuksen arkkitehtuuria silmällä pitäen.
Näyttelyn pääteoksena nähty majesteettinen, kahdeksasta graniittiveistoksesta koostuva Trans-For-Men (Fibonacci), 2018 on Kwaden tilausteos Saastamoisen säätiön taidekokoelmaan. Jokainen teoksen osa kuvaa muuntumisprosessin yhtä vaihetta. Kiviveistokset perustuvat 3D-mallinnetun luonnollisen kivenlohkareen dataan, ja ne muuntavat muotoaan Fibonaccin lukujonoon perustuvan algoritmin mukaan. Vähitellen veistoksen muoto kehittyy kohti kahta geometrista perusmuotoa: palloa ja pyramidia. Kivet näyttävät erilaisilta, vaikka niillä kaikilla on sama tilavuus.
Teoksen kautta Kwade pohtii ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta sekä suhdetta luontoon myös laajempana, filosofisena kysymyksenä. Samalla Kwade haastaa käsitystämme luonnosta tutkimalla ainetta ja sen sisältämää informaatiota.
Berliinissä asuva ja työskentelevä Alicja Kwade (s. 1979 Katowice, Puola) on palkittu kansainvälisen nykytaiteen nouseva nimi, jonka teoksia on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut esillä niin Venetsian biennaalissa kuin maineikkaissa museoissa.
Kuva: Ari Karttunen, EMMA