Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta (SRNK) päätti syyskokouksessaan 2014 antaa yhteisen lahjan 100-vuotiaalle Suomelle. Vuosisadan rakentajat -hankkeen kautta säätiöt halusivat puhutella kaikkia suomalaisia, tukea kansalaisia ja yhteiskuntaa. Ennen muuta hankkeen kautta haluttiin luoda jotakin uutta mahdollisimman pitkäkestoisesti ja vaikuttavasti.
Lahjoja Suomelle -hanke toteutettiin haastekilpailuna. Vuosisadan rakentajat - Sekelskaparna -nimisen haastekilpailun avulla etsittiin fiksuimpia ideoita ja nerokkaimpia ratkaisuja, jotka parantaisivat nuorten hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa.
Mukana hankkeessa oli Saastamoisen säätiön ohella noin 40 suomalaista säätiötä ja rahastoa, joita kaikkia yhdistää ajatus tarjota nuorille parempi tulevaisuus.
Ratkaisu voi liittyä mihin tahansa nuorten elämän osa-alueeseen. Ratkaisukeinot voivat ulottua eri alojen tutkimuksesta, taiteeseen, kulttuuriin tai moniin muihin aloihin. Säätiöiden osoittaman tuen, kiinnostuksen ja rahoituksen sekä eri osapuolten, osaajien ja alojen yhteen tuomisen oli tarkoitus synnyttää uusia toimintatapoja.
Tuomaristo valitsi osallistujista jatkoon 10-15 tiimiä, jotka pääsivät mukaan puoli vuotta kestävään, intensiiviseen kehitysvaiheeseen, jossa tiimit kehittivät ratkaisujaan huippuasiantuntijoiden tuella.
Haaste oli avoin kaikille. Siihen voivat osallistua yksityiset henkilöt, ryhmät, järjestöt, yritykset ja kunnat; aina yhdessä muiden kanssa. Haussa olivat vaikuttavat, yhteiskuntaa muuttavat ratkaisut, yhteistyö eri toimijoiden ja sektorien välillä, sekä valtakunnallisesti levitettävät toimintamallit.
Lopullinen voittaja valittiin asiantuntijoiden tarkalla arvioinnilla ja vertailulla. Voittajaksi selviytyi Gutsy Go -tiimi, joka sai pääpalkintona huikeat 1,5 miljoonaa euroa rahoitusta. Gutsy Go on nuorille suunnattu hanke, jossa nuoret pääsevät ideoimaan ratkaisuja ja tekoja yhteisönsä hyväksi. Lisää Saastamoisen säätiön tukemasta Gutsy Go -hankkeesta voi lukea täältä.