Taidekokoelma

Ytimessä ihmisyys

Saastamoisen säätiön taidekokoelmaa kaikissa muodoissaan yhdistää ajatus ihmisestä ja ihmisyydestä. Taidekokoelma on kuin läpileikkaus suomalaisesta maalaustaiteesta. Kokoelmaan kuuluu myös monipuolinen valokuvataiteen edustus ja aikamme keskeisten liikkuvan kuvan taiteilijoiden teosryhmä.

Kokoelmaan kuuluu noin 2600 suomalaista ja kansainvälistä teosta. Se on yksi Suomen merkittävimmistä ja mielenkiintoisimmista julkisesti näytteillä olevista yksityisistä taidekokoelmista.

Kotikokoelmasta museon perustaksi

Saastamoisen säätiön taidekokoelmaan kuuluu runsaat 2600 teosta, jotka edustavat suomalaista ja kansainvälistä taidetta. Suomalaiseen kokoelmaan kuuluu teoksia 1910-luvun modernismin maalauksista aina 2010-luvun valokuva

→ Lue lisää

Uutta kokoelmassa

Saastamoisen säätiön taidekokoelma elää ja kehittyy jatkuvasti. Teoksia hankitaan Suomesta ja ulkomailta esimerkiksi museonäyttelyistä ja gallerioista, taidetapahtumista ja messuilta. Kokoelmaan vuosittain liitettävien teosten määrää ei ole

→ Lue lisää